Politiikka toi
minut Kiinaan. Lijiang joenmutkakaupungissa armeijan sotilaskuoro esittäytyi
näyttävästi. Babujen varaan oli ripustettu punaisia kanakaita joiden mustat
galligrafit jäivät kiinaa taitamattomalle arvoitukseksi. Nauhalta tuli
uhmakasta musiikkia. Miehet univormuissa seisoivat hiljaa. Aina kun joku
ohikulkija laittoi rahaa kulhoon sotilaat taputtivat.
Sotilaiden bambukepeistä
rakentama estradi jatkui hunajakauppiaiden myyntipisteisiin asti. Vanhat naiset
istuivat kadun laidalla armeijan jatkeena ja myivät kiinteää keltaista hunajaa.
Mehiläisiä surrasi ja kuorolaulu soi.
Ottaisiko
kontaktia sotilaisiin vai hunajanaisiin?
Menin naisten
luo. Näytin kassissani olevia henkareita. Olin ajatellut että Nefertitin,
Annelin ja kauneuden kollaasit sopisi hyvin pyykin tai vaatteiden tapaan
ripustaa. Nyt sotilaiden bambutanko sai toimia naruna. Kysyin englanniksi
voisinko ripustaa. Kukaan ei puhunut englantia ja minä en juuri kiitosta
enempää ollut kiinaa opetellut. Aloin samalla kiinnittää kollaaseja henkareihin.
Ensimmäinen ylös bambulle roikkumaan.
Ovat ilmaisia. NO
MONEY. Sen ymmärsivät. NO MONEY!
Laitan rauhassa kymmenkunta
kollaasia roikkumaan. Ensimmäinen englantia osaava poika oivaltaa, että saa
kollaasin itselleen ja kertoo homman juonen myös hunajakauppiaille. Seuraavaksi
ensimmäinen nainen ottaa kollaasin. Nyt tiedetään jo mistä on kysymys.
Hunajakauppias asettuu kuvaan. Kuvataan.
Nauretaan ihan
herkeämättä.
Hunajanaiset
auttavat kollaasien asettelussa. Huutelevat ihmisiä katsomaan. Hunaja vetää kansaa puoleen. Kertovat mistä
on kysymys. Katselevat kollaaseja yhdessä kiinnostuneiden kanssa. Katusiivoojia tulee paikalle. Muita kauppiaita
tulee paikalle. Miehet laulavat vieressä kovaa. Naiset näyttävät olevan
rohkeita ja tulevat katsomaan vierasta. Olen keskellä naisten valtakuntaa.
Minulle tuodaan pieni tuoli, samanlainen kuin muillakin kauppiailla. Istun naisten
kanssa samassa rivissä omien kennotuotteitteni kanssa heti sotilaiden jälkeen.
Yksi
hunajanaisista ei halunnut yhtään kollaasia, mutta näytti selvästi, että halusi
kaksi henkaria. Naurettiin. Aina kun joku otti kollaasin ja minä otin valokuvan
sai tämä vain henkareista kiinnostunut yhden henkarin lisää.
Taiwanilainen
pariskunta – kaksi ystävää - yksi ranskalainen nainen – yksi turkkilainen ja
yksi italialainen nainen.
Olin puolitoista
tuntia hunajapaikallani. Lähtiessäni ostin kolme pussia hunajapaloja. Yhden jokaisesta
myyntipisteestä.
Naurettiin.
Käteltiin. Naurettiin ja heiluteltiin hyvästit.
Lähdin pois. Yksi
myyjistä tuli perässäni. Halusi kollaasin. Otettiin kuva ja naurettiin.
Lohikäärmekö
meitä nauratti?
